sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hälsningar från Åland!

Ollaan jo useampi vuosi haaveiltu reissusta Tukholmaan, mutta aina kuitenkin pidetty laivamatkaa turhan kalliina ja pitkänä suhteessa aikaan kaupungissa. No, päätettiin sitten hypätä puolessa matkassa pois ja käydä katsastamassa Ahvenanmaa. Reissu sujui kaikin puolin mallikkaasti ja sääkin oli mitä mahtavin.

Lähdettiin aamulla Turusta ja Saimi nukkui päiväunet hytissä. Laivamatka meni muutenkin yllättävän hyvin.


Lounas oli tosi hyvää ja leikkipaikka korvaamaton. Havtorn Kök&Bar, Maarianhamina.



Ensimmäinen yö vietettiin tunnelmallisessa Amalia nimisessä B&Bssä. Pihalla oli kaneja, lehmiä ja lapaita. Iltakävelyllä nähtiin harmaahaikaroita. Aamiainen oli erittäin hyvä. Amalia, Lemland.




Olimme suunnitelleet syövämme lounasta Kastelholman linnan ravintolassa, mutta paikkaa ei kyllä kannata ruokailu mielessä kokeilla. Kastelholman linna, Saltvik.





 Bongattiin kartalta pieni Haraldsbyn uimaranta.






Maisemamatkailua Getassa. Käytiin myös syömässä ravintola Soltunassa. Maisemat olivat todella hienot ja bongattiin me yksi käärmekin! Getabergen, Geta.



Kaksi seuraavaa yötä oltiin vähän vaatimattomamman tasoisessa B&Bssä. Mutta ei siinäkään mitään valittamista ollut ü. Granbergs Gästhus, Storby, Eckerö.



 Eckerön parasta antia oli kirkon parkkipaikalla makoillut kissa ü. Rakkautta ensisilmäyksellä.





Käytiin myös viikinkimarkkinoilla, jossa oli aika hommalleen omistautunutta sakkia. Suurimmalla osalla oli päällään teemaan sopiva vaatetus ja myynnissä oli miekkoja, puukkoja, kaapuja, turkiksia, käsin kudottuja vaatteita ja kankaita. Jännä kokemus kuitenkin, ja Saimille tarttui mukaan hylkeen talja ensi talveksi pulkkaan. Viikinkimarkkinat Kvarnbo, Saltvik.





 Ei turhaan Ahvenanmaan parhaaksi kutsuttu hiekkaranta. Degersand, Eckerö.



 Mitä ihania kakkuja! Carola Fyrqvist Bagarstugan Cafe&Vin, Maarianhamina.




Mutta olihan se kiva tulla jo kotiinkin.

perjantai 17. toukokuuta 2013

Onni on

viedä lapsi hoitoon aamulla, tulla kotiin ja juoda rauhassa kahvia. Ommella ja syödä jäätelöä. Mennä hyvillä mielin töihin.




lauantai 16. helmikuuta 2013

Mitä meillä nyt tapahtuu

Kaikenlaista!

Mutta ehkä kirjoittamisen arvoista on uusi kamera, josta näin viikon käyttökokemuksella voin kyllä sanoa että tykkään! Mitäänhän en valokuvaamisesta ymmärrä, mutta siksi on Fujifilm X10, joka tekee työn puolestani.

Ja tässä vähän kuvia niin pysytte elämässä kiinni ü.










tiistai 4. syyskuuta 2012

vintage ja retro

Ollaan kierrelty rompetorilla ja kirppareilla ja saatu kasaan kaikkea kivaa! Lapselle kumpparit, Nokiat tietenkin, Arabian Valmu teemuki minulle ja Markolle mekaaninen laskin. Aiheesta enemmän kiinnostuneet voivat kysyä tarkempia yksityiskohtia edellämainitulta.















tiistai 21. elokuuta 2012

Syyspäiviä

Markon loma jatkuu vielä pitkään, joten töihin paluusta ei meillä voi päätellä että on syksy. Siitä voi, että sukkapuikot kilisee ja vähän muutakin on näperretty.