Odotusta

Armaksen odotus lähestyy loppuaan ja pikkuhiljaa alkaa tuntuakin siltä, että meillehän syntyy vauva! On se jännittävää että ihmiselle on järjestetty sopivasti 40 viikkoa aikaa valmistautua henkisesti uuden ihmisen vastaanottamiseen. Nyt jo vähän sormet syyhyäis päästä kutittelemaan pieniä jalkapohjia ja haistelemaan vauvan tukkaa.
Eilen oli epämääräisen hankala aamupäivä ja sitten iltapäivästä saatiinkin mukavaa vaihtelua supisteluiden merkeissä. Ne oli kyllä sen verran laimeita, että tiesin ettei niillä synnytetä, mutta oli kiva huomata kehon pystyvän sellaiseen. Ei Armas vielä olis voinutkaan syntyä, koska parveke on vielä laittamatta talvikuntoon ja vasta toinen mun uusista lapasista on valmis. ü

Me tehtiin Markon kanssa mahasta kipsimuotti, ettei vaan koskaan unohdu miten valtava se oikein oli!